Elämälle kiitos.

Elämälle kiitos.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Kiltti tyttö



Tällä kertaa tuntuu, että kerrottavaa ja pohdittavaa olisi todella paljon!!! Mistähän sitä aloittaisi? No ehkä tästä, joka on minun mieltäni jo pidemmän aikaa askarruttanut. Olen tajunut, että olen ns. kiltti tyttö, mutta en sinänsä, että olisin sellainen, vaan miellyttämisen halusta muita kohtaan. Tämä asia on tullut nyt esille monien ajatusten ja vihjeiden kautta. En nyt tarkoita sitä, ettenkö olisi kiltti ja nyt tahtoisin muuttua pahaksi... EI... mutta edelleen teen ja haen hyväksyntää asioille vanhemmiltani, sisarruksiltani, sukulaisilta ja ystäviltä, jotka on oikeastaan vain ja ainoastaan minun omia asioitani. Minun kuuluisi miettiä vain itseäni ja mitä mieltä minä olen asioista, mutta jotenkin olen kasvanut ja tottunut olemaan se tyttö, joka tekee kaiken "oikein" eikä aiheuta mitään suuria kolauksia tai kohuja lähipiirissä. Kilttinä tyttönä olen käynyt kaikki koulut loppuun, vaikka lukio oli jäädä kesken ja ammattikorkea oli jäädä kesken, mutta "kilttinä tyttönä" hoidin hommat hampaat irvessä loppuun, jotta mitään suuria ongelmia ei tulisi. Koska senhän minkä aloittaa, pitää viedä loppuun asti. "Kilttinä tyttönä" olen hoitanut seurustelu suhteeni kunnialla alusta loppuun ilman suurempia draamoja, vaikka edellisen suhteen loputtua olisin halunnu huutaa kaduilla vesisateessa elämän vääryyttä ja karata maailmalle. En ole koskaan aiheuttanut toimillani tai käytöksellä harmaita hiuksia vanhemmilleni, eikä sukulaiset ole päässeet juoruamaan minusta juurikaan puusta pidemmälle. Aiheita ei ole oikein ollut!!!
Nyt kun olen löytänyt uudenlaisen valon elämään ja olen kasvanut ihmisenä, havahduin yhtenä päivänä, että täytän ensi vuonna 30 vuotta ja tajusin miettiväni, että mitähän vanhempani sanoisivat jos hankkisin tatuoinnin. Pettyisivätköhän he minuun, kun menen "töhrimään" ihoni? Ja yhtenä iltana mietin, että jos aloitan seurustelu suhteen muslimi miehen kanssa, mitenhän perhe ja suku siihen suhtautuisi? Sitten se iskeytyi minuun... SE EI KUULU HEILLE, JOS SE TEKEE MINUT ONNELLISEKSI!!! Jos kuuntelen sydämeni ääntä ja olen onnellinen, se ei ole muilta pois. Päin vastoin se saattaisi saada asiat ja suhteet vieläkin paremmaksi. Mikään muu totuus ei tee onnellisemmaksi, kuin oman sydämen totuus! Olen haaveillut tatuoinnista jo todella monta vuotta. Pikkuveljelläni on jo kaksi, vaikka ensin niitä kauhisteltiin, nykyään ne ovat jo osa häntä! Hän teki ja repäisi ja muut ovat sopeutuneet. En ole kertaakaan vanhemmiltani kuullut mitään negatiivista hänen tatuointeihinsa liittyen. Tiedän tilanteen olevan toinen minun kohdallani, koska minuun on jotenkin tullut se status, että enhän mie ikinä tekisi mitään sellaista ja "sotkisi" ihoani. Mutta aion rikkoa sitä statustani ja tehdä niinkuin mieli tekee ja tuntuu oikealta. Olen löytänyt tatuoinnin jonka tahdon ja seuraava askel olisi varata aika sen tekemiseen. Ensi kuussa toivottavasti! :)
Ja jos joku päivä tajuan jakavani elämäni muslimi miehen kanssa, se on varmasti ollut sydämeni valinta ja löydän itseni miehen rinnalta, joka tekee minut onnelliseksi. Olen ihan varma, että onnellisuus saa ihmiset hyväksymään erilaisia taustoja, tapoja ja elämää, koska onneahan me kaikki toivomme toisillemme. Se on rikkautta ja rakkautta, jonka voimme viedä sydämessämme toiseenkin maailmaan mukanamme.

Totesin siis, että olen miellyttäjä. Vaikka hommaisin tatuoinnin, ei se tee minusta pahaa ihmistä. Olisin edelleen kiltti tyttö, jolla vain olisi kaunis kuva ihossaan läpi koko loppu elämän! Minun pitää vaan uskaltaa tehdä enemmän asioita, joita tahdon ja joista tykkäisin. Jotka ovat sielunruokaa minulle. Vaikka se ei miellyttäisi kaikkia, se on tärkeää minulle. Luulen, että lähipiirini tulee hiukan häkeltymään kaikelle, mitä aion vielä tehdä ja toteuttaa, mutta tiedän itse omassa sydämessäni, että teen kaiken rakkaudella itseäni kohtaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa elämään itselleni, eikä ainoastaan muita mielyttäen. Tai tekevän niin, kuin sinun halutaan tekevän. EI, NYT SE ON LOPPU ja laitan itseni ja rakkauteni itseäni kohtaan etusijalle ja näin lähipiirini saa vielä ehomman ja rakastettavamman ihmisen rinnalleen kulkemaan <3 Aitous on se mikä kantaa!!! Pitää uskaltaa olla rohkea omille tunteille ja haluille! 
Siispä rohkaisen teitä kaikkia, jotka tuntevat saman piirteen itsessään kuin minä ja on ns. miellyttäjä tyyppi! Tehkää siitä loppu ja eläkää omaa elämää ja omaa totuutta. Myöhemmin sitä vaan katuu, jos on jättänyt tekemättä asioita vain sen takia, että miettii mitähän muut siihen sanoisi! Uskokaa pois, he rakastavat teitä entistä enemmän ja jos eivät, sitten vika ei ole sinussa vaan heidän omassa peilikuvassaan!!!! Me elämme tätä elämää, tässä kropassa vain kerran! Nauttikaa siitä!!!!! <3 Enkelit ja valonauttajat auttavat ja opastavat teitä. He ovat teidän mukana ja turvana! <3


Minun luonani oli viikonloppuna vieraita. Serkkuni perhe oli kylässä. <3 Kun he lähtivät, jäin miettimään, mikä rikkaus se on, että serkuistani ainakin yksi on sellainen, joka pitää yhä yhteyttä ja tulee kylään ja jonka luokse on mukava mennä. Koko perhe on niin aito ja läheinen. Ei minulla ole muita serkkuja perheineen joiden kanssa voisin viettää aikaa ja nauraa ja pitää hauskaa!!! Olen siis todella iloinen ja kiitollinen, että hänen perheensä on läheinen ja jotka tahtovat käydä kylässä. Toki olen muidenkin serkkujen kanssa tekemisissä, mutta emme ole niin läheisiä, että tulisi mieleen mennä kesälomalle heidän luo. Toivottavasti tulevaisuus vielä avaa ovia ja lähestyn muidenkin serkkujen ja heidän perheiden kanssa.
Perheen poika on aivan mahtava vanha sielu. Hän onkin poika tuhansien tarinoiden takaa ja hänen silmissään heijastuu viisaus. Ja läsnäolo on käsinkosketeltavaa. Joka kerta mietin, että mitähän kaikkea salaisuuksia ja viisautta hänellä on. Luulen, että hänen siivet tulevat kantamaan hänet vielä korkealle. On mahtava seurata hänen kasvuaan ja nähdä mitä elämä tuo tullessaan ja nähdä mitä hän tulee tekemään. 

Serkkuni perhe lomaili ja Facebookissa näkee, kuinka kaikki lomailemat. Minulla on todella palava tahto lomailla ja nimenomaan reissata ja nähdä elämää. Ihan Suomen sisälläkin näin ensi alkuun olisi hienoa. Ensi kuussa lähden käymään etelässä päin ja toivottavasti syyskuun puolella pääsen sitten Lappia ja mahdollisesti Norjaa kohti! Minun sieluni halajaa tienpäälle <3 Mutta uskon, että aikani tulee vielä. Ja kun täytän ensi vuonna 30, niin olen päättänyt silloin olla ulkomailla. Toivottavasti jossain, missä on delfiinejä!!! <3 Minulla on nyt elämän nälkä!


Tiedättekö sellaisen superwoman fiiliksen? Hahahaaaa minulle sellainen tulee, kun juon vettä, johon olen puristanut sitruunamehua ja murskannut tuoreita basilikan lehtiä. Se on terveellinen voimajuoma vailla vertaa. Kannattaa kokeilla. Teen sitä itselleni aina kannullisen ja juon sen päivän aikana. <3 Kun luonani kävi vieraita, tein avokadovoita kera valkosipulin. Se on niin hyvää!!! Murskaan avokadon ja valkosipulin keskenään sekaisin ja voi  ninna nanna, kun se on hyvää leivän päällä <3 Elämän pieniä iloja ;)

Lisää superwoman fiilistä luo se, kun näen valoisen höyhenen jossain. Se kertoo siitä, että enkelit ovat lähelläsi ja jos höyhenen huomaat, kannattaa pitää mieli avoimena ja kiitollisena. He ovat luonasi siten, että sillä hetkellä he haluavat sinun tietävän sen <3 Siitä tulee niin superwoman ja rakastettu fiilis, ettei muusta väliä. Pongailkaa valkoisia höyheniä poluiltanne ja olkaa onnellisia. 

Mishka - Coastline Journey    - musiikkia elämään <3


Enkeleiden pusuja, tanssia ja rakkautta. Eläkää itsellenne ja olkaa onnellisia ja kiitollisia <3 <3 <3 Elämä on meitä varten!!! Seuraavaan kertaan!!!

Aurinkoa ja haleja,
Hanna Ari


keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Anu Shi Asta

Sähköpostia saapui. Kuulen aamun unen läpi kuinka sähköpostin ääni herättää minut. Avaan postini ja kyllä, siellä se taas oli. Kuukauden Enkeliposti Anu Shi Astalta. Laitan vielä nukkumaan, mutta tiedän, että päivän aikana tulen katsomaan hienon videon ja lukemaan, mitä Anu Shi Astalla on kerrottavaa. Se on kuukauden yksi odotetuimmista päivistä. Silloin tietää, mitä kuukausi voisi tuoda tullessaan ja mihin keskittyä.

Tämän kuun enkeliposti ei ole vielä saapunut. Syynä mahtaa olla Anun Suomen reissu ja kiireinen heinäkuu. Tai jos posti on jossakin välissä tullut, se on kyllä mennyt minulta täysin ohi :D Tämä kaunis, rohkea ja herkkä nainen, on yksi niistä muutamista ihmisistä, joiden otteita, tekemisiä ja työtä seuraan kuukausittain, joskus jopa viikottain. Harmittaa ihan todella, että taloudellinen tilanteeni ei antanut mahdollisuutta osallistua hänen kursseilleen nyt Suomessa, mutta uskon todella, että minun vuoroni tulee vielä. Yksi unelmistani on osallistua joskus hänen järjestämille Havaijin reissuille ja löytää sitä kautta uutta ulottuvuutta elämään. Unelmat antavat motivaatiota uskoa ja jatkaa täysillä yrittämistä.

Ennen kaikkea tämä kaunis sielu on yksi suurista esimerkeistä, kuinka ei pidä luovuttaa ja kuinka tulee vaan luottaa omiin unelmiin ja omaan tekemiseen. Häntä katsoessa tulee aina se tunne, että jos hänkin pystyi siihen, niin miksi en minäkin. Hän on innoittaja ja esimerkillinen ihminen, nainen, jolle tahtoo kaikkea hyvää ja joka jakaa sitä kaikille muille. Valloittavinta Anussa on aitous ja se hymy. Kuka ei tulisi hyvälle tuulelle häntä kuunnellessa ja katsoessa. Hänen videoiden aikana ei ole läsnä tässä tilassa, vaan sitä lentää jonnekin kauas uusien tuulien ja ajatusten maailmaan <3 Se on sitä toivoa, jota arkiseen elämään kaipaa. Ja on ihan hassua, että vaikka en ole Anua koskaan livenä tavannut, niin tuntuu kuin hän olisi yksi ihminen kaveripiirissäni, jonka olen tuntenut jo vuosia. Hänellä vaan on sellainen ote ihmisiin. Toivottavasti joku päivä pääsen halamaan häntä oikeasti ja kertomaan hänelle, kuinka kiitollinen olen hänelle. Kaikesta mitä hän tekee <3

Minulta on kysytty, että keitä ovat he ihmiset, jotka inspiroivat minua ja jotka ovat auttaneet polullani Enkeleiden maailmassa. Anu Shi Asta on yksi merkittävimmistä. Jotta te, keille hän ei ole vielä tuttu, laitan tähän linkin hänen kotisivuilleen ja kesäkuun Enkeliviestin, jotta tiedätte mistä puhun ja näette mitä hän tekee ja ehkä alatte itsekin seurata hänen viestejään ;) <3

kotisivut : http://www.elamankeha.com/

ja Kesäkuun Enkeliviesti video: https://www.youtube.com/watch?v=h9nuyM7bZts

Tämä viikko on alkanut todella hienosti. Vaikka olen painanut päivät töiden merkeissä, iltaisin olen nauttinut Oulun torielämän sykkeessä. Kaunis sää, ilta aurinko ja iloiset ihmiset ovat tehneet alkuviikosta täydellisen. Maanantaina jäin töiden jälkeen istumaan Oulun torille kuuntelemaan musiikkia ja katsomaan merta. Siinä istuessani seuraani tuli mies. Ensiksi perus suomalaisena ja naisena mietin, että voi ei, mitähän nyt. Mutta sitten tajusin, että mies oli todella mukava ja vain jäätelö seuraa vailla. Hetken juteltuamme, hän tarjosi minulle jäätelön ja istuimme samalle paikalle veden ääreen takaisin ja kuuntelimme live musiikkia. Juttelimme siinä Suomen kesästä ja unelmista. Sitten huomasin, että aikaa oli kulunut melkein kaksi tuntia. Oli aika lähteä kotia, jotta ehdin vielä bussiin. Oikein mukavan juttu tuokion jälkeen halasimme ja toivotimme toisillemme onnea elämään.

Eilen tiistaina olin myös torilla käymässä ihastelemassa ilta aurinkoa työpäivän päätteeksi. Tapasin siellä erään ystävättäreni ja istuimme siellä jutellen kaikkea kaunista auringon lämmössä ja kauneudessa. Kun taas aikaa oli kulunut kivan tovin, nousimme, että lähdemme kotia kohti, kunnes torilla tuli vastaan espanjaa puhuva mies, mutta en ollut varman oliko hän Espanjasta. Musiikkia kuului taustalla ja hän pyysi minua tanssimaan kanssaan. Taas perus suomalaisena kieltäydyin, ajatellen, että kaikki kattoo ja ennenkaikkea, että mitä hän nyt tässä aikoo... sitten vaan kuitenkin totesin, että miksikäs ei ja niin me tanssimme siinä. Varmaan 3-5minuutin tanssimisen jälkeen hän toivotti meille kauniille naisille hyvää illan jatkoa ja antoi poskisuudelmat. Hän oli oikein mukava ja huomaavainen mies, mutta hänen lähdettyään katsoimme ystävättäreni kanssa nauraen toisiamme ja mietimme, että tapahtuiko tämä oikeasti. Hän oli auringonlaskun prinssi, joka loi kauniin kesäillan muiston torilla tanssiessa kanssani.

Jälkeen päin olen miettinyt, että he olivat ihmisiä ihmiselle, joka tarvitsi sitä. He olivat enkelin lahjoja rankkojen päivien päätteeksi <3 Kiitos!
Samalla olen todennut, että jotta elämästä saa kaiken irti, jotta tapaa uusia ihmisiä ja saa kokemuksia, on joskus tehtävä jotakin poikkeavaa ja nähdä elämää. Harvemmin jään työpäivän jälkeen hengaamaan kaupunkiin, vaan yleensä menen suoraan kotia. Nyt aurinko sai minut jäämään. Kotona on ihanaa ja turvallista, mutta joskus on lähdettävä kotoa, jotta kokee ELÄMÄÄ!!! Olkoon tämä oppina meille ja tämän kerran läksy; Tehdään jotain tavanomaisesta poikkeavaa ja annetaan elämän tulla meille uusin kuvin ja elämyksin! Olkaa ulkona ja nauttikaa kesästä. Se on viimein täällä ja se on lyhyt!!! KESÄ <3

Ihanaa rakkautta ja elämää ja enkeleiden tanssia <3 Ensi kertaan!!! Rakastakaa lähimmäisiänne <3

kiss kiss
Hanna Ari


sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Luonnon voima ja ystävän rakkaus



Juhannus tuli ja meni. Olihan se kaunis ja valloittava päivä. Kävin perheeni kanssa Ruotsin puolella Storforsenilla ihastelemassa mieletöntä koskea, auringon paistetta, juhlivia ihmisiä ja ilmapiiriä! Ihan parasta. Se pienuuden ja rakkauden tunne, kun seisot vasten luonnon suurta voimaa! Silloin aina todella tuntee yhteyden elämään ja kunnioituksen sen mahtavuutta kohtaan. Yllä on kuvaamani video kosken mahtavuudesta. Toivottavasti teilläkin oli hieno juhannus <3


Olen nyt saattanut ystävänikin maailmalle. Itketty on kovasti. Vaikka kuinka yrittää järkeillä, että ketään ei omista ja ei saisi kiintyä, niin minunlaiseni rakastava herkkä sielu on kovilla. Tunteet saa tulla ja tuntea. Vain siten asiat saa käsiteltyä ja päästyä eteenpäin. Tärkeintä on, että ei jää roikkumaan tilanteeseen ja tunteeseen, vaan uskaltaa kohdata ne ja mennä etiäpäin. Antaa elämän johdattaa. Kummallekaan en sanonu hyvästit, vaan tarkoituksena on olla aina väleissä ja tavata, kun mahdollisuus tulee. Ystävättäreni kanssa vietin juhannuksen aaton aaton kunnes aattona vein hänet kentälle. Kohti uutta elämää ja kotia. Haikein fiiliksin, mutta onpahan sitten uusi lomakohde kyläpaikka tiedossa. Viime perjantaina näin taas minun bestikseni, henkilön joka on ollut mulle kaikki kaikessa ja läheisin viimeiset neljä ja puoli vuotta. Viikonlopun on tullu itkettyä niin paljon, että silmiin sattuu, vasta tänään on helpottanut. Mutta lähellä tai kaukana, meidän ystävyytemme on niin vahva ja rakkaus syvää, ettei kilometrit sitä asiaa muuta. Elämänkuviomme muuttuvat, mutta sielunkumppanuus jatkuu koko läpi elämän vahvana ystävyytenä <3 Mutta todella kuviot muuttuvat ja on uuden lehden aika. Elämä on seikkailu ja aion nauttia siitä ja kaikista sen juonen käänteistä.

Jason Mraz - I'm yours  Minun ehdottomasti lempi artistin kappale ja minun lempi kappale hienona live versiona. Tämä kappale on auttanut minua vuosien saatossa, eikä ole pettänyt nytkään <3 Toivottavasti tykkäätte!

Mutta kukas se sieltä taas kurkistaa ja tulee vastaan? Kaunis norsu suuressa maalauksessa kadun varrella. Viimeaikoina norsu on tullut minua vastaan, pinneissä, koruissa, kuvissa, maalauksissa ja mainoksissa. Kovasti olen nyt pohtinut ja yrittänyt ottaa voimaeläimeeni yhteyttä, että mikä on asiana? Mutta sitten oon tajunnu, että se on ollut vaan minulle tukena näinä hankalina aikoina. Otin maalauksesta kuvan puhelimeeni ja kun katsoin sitä eilen, tajusin, että hän oli siinä. Minun lähelläni minua varten! Kiitin läsnäolosta ja huolenpidosta ja sitten tänään, kun söin mansikoita kuulin kuinka televisiosta tuli ohjelma, jossa kerrottiin norsujen olevan tunne eläimiä, joilla on suuri sydän ja hyvä muisti... ryntäsin tv:n ääreen ja näin kuinka norsuja käveli laumassa ja olivat toistensa luona ja tukena. Kiitin taas voimaeläintäni ja pyysin olemaan jatkossakin minun luonani <3 Yhdessä selviää kaikesta. Mutta on niin kaunista huomata ja tajuta, kuinka he ovat lähellä ja kuinka ilmoittavat itsestään, juuri silloin kun siihen on tarvis. Kaunista ja lohduttavaa <3

Yksi asia minua on kans vaivannut. En ole saanut yhteyttä uuden saunani saunatontun kanssa. Voiko olla, ettei uudessa saunassani ole asukkia. Kaipaan kärttyisen viisaan tontun seuraa entisessä saunassani. Yritänkö nyt vain liikaa vai mikä on? Toivon kovasti, että löydän yhteyden hänen kanssaan. Nyt se on pelkkä kuuma huone, eikä huone, jossa vaihtaa ajatuksia ja löytää rauhan. Mutta ehkä se vaatii vain aikaa. Olen valmis, heti kun hänkin on :)


Ensi kertaan. Kuunnelkaa, tuntekaa ja aistikaa viestejä, ne on yleensä tärkeitä <3 Rakastakaa toisianne ja kertokaa ystäville, kuinka tärkeitä he ovat!!! Elämä on ihanaa <3

Enkeleiden pusuja <3
Hanna Ari