Illat kuluu miettien

Moikka!

Ole utelias, mutta fiksu kuten jääkarhu!

 Nyt on ollut hieman pitempi väli, on ollut jotenkin vaikea aloittaa kirjoittamisen. Minulla on pyörinyt päässä tuhannen erilaista asiaa, enkä oikein ole osannut suhtautua niihin. Hassua sinänsä, mutta yksi suurimpia pohdinnan ja mietinnän aiheista on ollut kulttuurierot ja varsinkin miten näen ja koen ne naisena. Sitten olen pohtinut, että mitä opetuksia niihin sisältyy, miten meidän tulisi suhtautua niihin ja mitä meidän tulisi oppia henkisyyden näkökulmasta. Jotenkin olen vain saanut itseni sekaisin niitä pohtiessani ja samalla miettiessäni, että mikä oma oppikouluni sisältää. Miksi tunnen tietyissä tilanteissa kuin tunnen? Miksi olen syntynyt Suomeen? Mikä on minun läksyni?

Esimerkiksi treffit. Kuinka erilaista onkaan kun suomalainen nainen menee treffeille ja kuinka se eroaa muista kulttuureista. Tässä kohtaa on pakko myöntää, että aasialaisten treffikulttuuri on minulle mysteeri. En tunne yhtään tarinaa tai ole muutenkaan tietoinen, joten sitä en ole pystynyt pohtimaan. Kuitenkin kun suomalainen menee treffeille, me ei odoteta, että meille tarjotaan kahvi/ruoka/leffa, vaan ensimmäinen oletus on, että tulee varata rahaa mukaan, että kustantaa oman osuuden itse. Kun taas juttelin erään nigerialaisen naisen kanssa, hän kertoi, että nainen ei maksa treffeillä mitään itse, vaan kaikki tarjotaan hänelle. Heille ei tule mieleenkään, että pitäisi varata rahaa mukaan. Ja heidät aina saatetaa kotiin treffien päädyttyä. Suomessa kotia saatteleminenkaan ei ole itsestäänselvyys. Päin vastoin, joskus jopa halutaan erkaantua jossain muualla, jottei henkilö pääse heti tietämään missä asuu. En tuomitse kumpaakaan tapaa, mutta olen löytänyt itsestäni jännän puolen, että haluaisin kokea sen, kuinka treffeillä tarjotaan kaikki ja saatetaan kotia. Suomessa en ole koskaan kokenut sitä.

Mietin myös, mistä kumpuaa se tunne, että kun joku tarjoaa minulle vaikka teen, niin tuntuu kuin jäisin hälle velkaa. Olen todella huono saamaan jotakin. Tulee huono omatunto ja tuntuu, että olisi pitänyt itse ostaa itselleni. Jotenkin minun on hirveän vaikea olla vain kiitollinen ja arvostaa toisen elettä. Suomessa jotenkin opetetaan siihen itsenäisyyteen ja että kaikkien tulisi pystyä pitämään itsestään huolen. Joka on tietenkin enemmän kuin hyvä, mutta missä menee raja? Sama asia, kun kerran minulle tarjosi ulkomaalaistaustainen mies täydessä bussissa omaa istumapaikkaansa, jottei minun tarvitse seisoa. Jostain kumpusi tämä suomalainen vaatimattomuus ja kohteliaasti kieltäydyin ja kerroin, että voin seisoa. Lopulta hän otti minua kädestä ja ohjasi paikalleen ja meni itse seisomaan. Kiitin häntä ja samalla poin huonoa omatuntoa, että nyt hänen piti mennä sinne seisomaan. Jotenkin tyhmää, miksi en vain voinut heti kohteliaasti kiittää ja istua hänen paikalleen, vaan siitäkin piti tehdä ylimääräinen sessio. Myöhemmin olen törmännyt samaan ilmiöön ja olen oppinut, että heidän kulttuurissa nainen saa aina istumapaikan ja mies voi kyllä seisoa. Siitä lähtien olen arvostanut heidän tapaansa, mutta silti joka kerta joudun kamppailemaan omien ajatusten kanssa, kun tasa-arvon maassa vien hänen paikkansa. Kaunis tapa, mutta minulle niin outo, että vie aikansa kun siihen tottuu. Olen onnellinen, että Oulusta löytyy monia kulttuureja ja heiltä voi oppia paljon, hyvässä että pahassa.

Minua on mietityttänyt paljon tämä kevään mullistus, jonka aikaa nyt elämme täysillä. Pitää myöntää, että se on uponnut minuun ja kovasti ja olen löytänyt itseni tekemästä asioita, joihin en olisi viime syksynä uskonut. On ollut sellainen; otan härkää sarvista fiilis ja olen tarttunut elämässäni uusiin haasteisiin tai ainakin laittanut rattaita pyörimään, jotta muutoksia tapahtuisi. Ja nyt kun on ollut niin kauniin kirkkaita kuutamo öitä ja aurngonpaiste päiviä, elämä on tuntunut jotenkin uudelta ja puhtaalta. Työkuvioissa puhaltaa uusia tuulia, harrastuksia olen laittanut uusiksi, olen auttanut ystäviäni uudella tarmolla, olen eksynyt uusiin erilaisiin tilanteisiin ja esimerkiksi tänään voitin suuren pelon pitämällä käärmettä sylissäni. Yksi päivä, kun juttelin rakkaani kanssa, tajusin, että elämä ei tule kotisohvalle, vaan se odottaa tuolla ulkona ja kotia voin tulla sitten aina lepäämään. Nämä kevään energiat, planeettojen kiemurat ja valonauttajien apu ovat olleet minun pelastukseni. Enkä todellakaan aio lopettaa tähän. Toukokuussa vasta pitäisi tapahtua todella isot mullistukset, joten nautin nyt vain kyydistä ja katson minne universumi minut johdattaa.

Nyt tahdon kovasti kehittää itseäni ja löytää yllättäviä puolia, etsiä rajoja ja oppia ymmärtämään, mikä on minun läksyni juuri tässä ja juuri nyt. Vaikka pää meneekin välillä ihan sekaisin ja välillä tuntuu, ettei missään ole mitään järkeä, sitten tapahtuu jotain, joka avaa silmät ja tajuan, että TIETENKIN! Miten en heti tajunnut. ELÄMÄ <3

Lue ja kuuntele merkkejä, joita valo-olennot meille lähettävät. Ei koskaan tiedä mitä ihanaa on luvassa.

Tämä oli jotenkin ajatuksia purkaava teksti, enkä tiedä, pääsittekö jyvälle siitä, mutta pointti on, että antakaa itsellenne lupa pohtia ja miettiä. Totuus ja tarkoitus löytyy sieltä jostakin ajatusten ja rivien välistä.

Ihanaa tulevaa pääsiäistä, syökää herkkuja kuten suklaamunia ja mämmiä ja nauttikaa lomasta! Olkaa ja kulkekaa luonnossa, nyt kun aurinkokin on ollut meille läsnä ja hengittäkää mahtavaa vapauttavaa raitista ilmaa ja täyttäkää mielenne ja keuhkonne uusilla tuulilla. Nautitaan tästä hienosta keväästä.

Enkelten pusuja <3 Pitäkää huolta itsestänne ja rakkaistanne!
Ensi kertaan :)
xoxo
Hanna Ari

Tee - kaiken parantaja

Tiedättehän sen ihanan hetken. Päivä vaihtuu iltaan ja Nukku-Matti alkaa koputtelemaan pikkuhiljaa. Viltti ja sohva alkaa houkuttelemaan, Televisiosta ei tule mitään mielenkiintoista, joten laitatte mieluista musiikkia soimaan ja vettä kiehumaan. Sitten menette teehyllylle ja tuoksuttelette ihania aromeja, mitä juuri nyt tekeekään eniten mieli?! Valitsette mieleisenne teen ja laitatte sen tekeytymään. Valitsette mieleisimmän teemukin ja sitten kääriydytte viltin sisään ja romahdatte sohvalle lempipaikkaanne. Kuuntelette ihanaa musiikkia, laitatte silmät pehmeästi kiinni, pieneksi hetkeksi unohdatte päivän rasitteet, kiitätte läsnä olevia Valonauttajia, annatte hetken heidän suojiinsa ja maistatte ihanaa lämmintä juomaa, teetä. Rakkaus Kiitos!

Ei ole tilannetta tai asiaa, mitä tee ei paranna tai ainakin se auttaa selviytymään vaikeuksien yli. Se on hyvää olessani yksin, kun olen kaverini kanssa, isossa porukassa tai kahvilassa. Mieltä rauhoittaa jo se ihana tuoksu joka teestä lähtee, jo se, että näkee teekupin täynnä höyryävää juomaa, jonka väri ja läsnäolo saa mielen vapaammaksi, jopa rentoutuneemmaksi.

Minua ehkä jo pelottaa se, kuinka paljon teetä juon päivässä. Pitäisi varmaan juoda ihan puhdasta vettä enemmänkin, mutta tee on rutinoitunut arkeeni ja saanut tärkeän aseman päivän kulussa. Aamulla nautin kupposen tai pari aamupalan yhteydessä, jolloin rupattelen ihanalle yksisarviselleni. Ilman mitään suurempia rituaaleja alan jutella hälle. Yleensä kerron sen hetken tuntemuksista, onko hyvä vai huono aamu ja samalla pyydän hänen apuaan ja johdatusta päivääni. Varsinkin jos aurinko paistaa, tuntuu kuin auringonsäteissä voisin nähdä sen kauniin sarven tuomassa minuun eloa ja voimaa <3 Päiväsaikaan, varsinkin jos en ole kotona, mielessäni kiitän enkeleitä heidän läsnäolostaan ja pyydän heidän rakkautta ja iloa päivääni, jotta jaksan. Muut eivät sitä edes välttämättä huomaakaan. Itse olen tajunnut, että yleensä ennenkuin otan ensimmäistä maistia teestä, katson teetä kupissa ja teen kolme kertaa sellaisen pyörivän liikkeen teekuppi kädessäni. Se on niin rutiini, ettei sitä edes huomata, mutta siinä ajassa olen ehtinyt jutella enkeleilleni. Jos olen kotona, saatan ihan ääneen porissa sen aikaiset ajatukset heidän kanssaan pois mielenpäältä, ilot ja surut! <3 Illalla kotona kiitän kaikkia Valonauttajia, jotka ovat hetkessä läsnä ja yleensä valitsen jonkun kenelle alan puhua ääneen tai mielessäni. Riippuu asiastani kenelle alan jutella. Mutta se on minun iltatee rutiinini. Yleensä juon vielä kupin ennenkuin menen nukkumaan, yöteen. Silloin yleensä kiitän Jumalaa kuluneesta päivästä ja esitän toiveeni seuraavaa päivää ajatellen. Totean rakastavani kaikkia minusta huolta pitäviä ja kunnioitan elämää. <3 Yleensä luen iltarukouksen, kun menen nukkumaan, mutta joskus luen sen viimeisen teekupin äärellä. Se on vakio, jonka olen itse kehitellyt. Se rauhoittaa mieltä. Ja ihan viimeiseksi kiitän rakasta suojelusenkeliäni, häntä joka on minulle Valonauttajista läheisin ja tavallaan rakkain. Hän on osa minua. <3

Kun päivän aikana juttelen Valonauttajilleni, en huomioi ja välitä, vaikka en joka kerta huomaa tai tunnista heidän läsnäoloaan jollain tavalla. Minulle riittää tieto, että he ihan 100 varmasti kuulevat minua ja ovat luonani. Kun juttelen heille, tunnen kuinka suhteeni heihin syvenee ja heistä on tullut osa jokapäiväistä elämääni <3 Minun oma luottamus heihin on lähentänyt meitä ihan mielettömästi. Joskus on kiva saada varmuus läsnäolosta, hiuksien silittelyä tai merkki kuvissani, mutta yleensä minulle riittää vain se tunne, että nyt olemme yhdessä. Se on rikkaus, johon olen oppinut luottamaan!

Iltarukous on minulle hyvin tärkeä ja rakas perinne. Pienestä asti tykkäsin nukkua mummoni vieressä ja joka yö, kun menimme nukkumaan, mummo pyysi minua ristimään käteni ja hän lausui meille iltarukouksen: "Levolle lasken, Luojani." Kotonani ei ollut tapana rukoilla, mutta opettelin itse yhden iltarukouksen, jonka sitten rukoilin joka ilta. Jossain kohtaan se jäi pois ja kun mummonikin kuoli, oli vuosia, etten rukoillut. Sitten aloin seurustelemaan aikuisiällä elämäni rakkauden kanssa, jolle uskonto on hyvin tärkeä. Kun opimme tuntemaan toisemme paremmin, yhtenä yönä hän kysyi minulta, että saako hän rukoilla meidän puolesta iltarukouksen. Sen jälkeen iltarukous kuului meidän yhteiseen rutiiniin. Minusta se oli kaunista ja kivaa, ja yhä aina kun olemme yhdessä, iltarukous kuuluu meille <3
Tosiaan olen itse kehitellyt itselleni toimivan iltarukouksen, jonka aina lausun mennessäni nukkumaan ja ajattelin jakaa sen teille:

Rakkauden Valo, kaappaa syliisi.

Siunaa voimallasi perhettäni,

Siipiisi suojaa ystäväni.

Rakkaudella hoivaa lähimmäiseni.

Rakas Luojani, valaise huomisen tieni,

Opeta anteeksi antamaan ja kiitoksen muistamaan,

sekä rakkaitani rakastamaan.

Pidä huolta luonnosta,

Merestä, taivaasta, maasta

sekä jokaisesta kalliista sielusta.

Rakas Luojani, kiitoksia Valonauttajista,

ihan jokaisesta.

Kiitos, että he ovat turvanamme.

Kiitoksia rakkaasta perheestäni

ja rakkaudestani Seyistä,

Valollasi pidä heidät turvassa.

Siunaa meitä rakkaudellasi,

kiitoksia,

hyvää yötä.

Aamen.

Vielä loppuun linkkaan teille hyvää musiikkia, vaikka tee seuraksi <3 Toivottavasti tykkäätte. Ja kannattaa katsoa videokin. Se on juuri sellainen toivonkipinä, joka antaa voimaa unelmiin.

Xavier Rudd - Spirit bird

Mukavia teehetkiä ja ensi kertaan.

Enkeleiden pusuja <3

xoxo

Hanna Ari

Henkioppaat

Jokaisella meistä on historia ja tulevaisuus. Millaisia ne ovat - osa meistä ei tiedä niistä mitään ja osa meistä saa pieniä vihjeenpoikasia erilaisin keinoin Valonauttajien kautta. Onko sinulla ollut tunne, että jotkut kadut vaikuttavat tutulta, vaikka et olisi koskaan aikaisemmin niissä käynyt? Tai opit helposti jonkun vieraan kielen ja omaksut sen todella nopeaa? Tai sinulla on ihmeellisiä pelkoja joitakin asioita kohtaan, mille et oikein itsekään tiedä selitystä? Tai tapaat jonkun uuden henkiön ja juttu hänen kanssaan luistaa niin hyvin, kuin olisitte aina olleet ystäviä? Nämä kaikki asiat voivat liittyä historiaasi ja kaikille tuntemuksille on varmasti jokin selitys historian salaisessa maailmassa.
Entä sitten, oletko koskaan huomannut tuntevasi vetoa uudenlaisiin ihmisiin ja kulttuuriin? Miellyttääkö jollain oudolla tavalla jotkut oudot maisemat, joissa ehdottomasti tahtoisit käymään? Onko joskus sellainen tunne, ettet kuulu nykyiseen paikkaasi ja ajatus muutosta houkuttelisi? Kiinnostutko jostain uudesta harrastuksesta vaikka et olisi ikinä kuvitellut aloittavasi moista? Tai löydätkö itsestäsi yllättäviä kykyjä, joita et uskonut omaavasi? Nämä voivat olla viitteitä siitä, mitä tulevaisuudessasi tulee tapahtumaan. Ei ehkä ihan lähitulevaisuudessa, mutta ne voivat olla pieniä avaimia kohti uudenlaisia polkuja ja tulevaisuuden kuvioita.

Minä olen tutustunut omaan historiaani ja löytänyt pieniä tulevaisuuden ovien avaimia henkioppaitteni kautta. Minulla on kolme henkiopasta, jotka tiedän ja heistäkin kaksi kulkee parina ympärilläni. He ovat eskimo tyttö ja jääkarhu. Kolmas henkioppaani on vanhempi hurmaava afrikkalainen mies. Selkeästi on viestitelty, että eskimo tytöllä ja jääkarhulla on hirmusti tietoa minun menneisyydestäni ja afrikkalainen mies puskee minua kovasti etiäpäin. Minulla ei ole heille nimiä, koska kutsun heitä aina eskimoksi, jääkarhuksi ja vanhaksi afrikkalaiseksi mieheksi.

Muistan, kun sain "varmuuden" siitä, että henkioppaanani on eskimo tyttö ja jääkarhu. Olin Aurinkohoitolan järjestämällä kurssilla ja siellä ihana Kirsi vahvisti, jo tietämäni asian, että tämä parivaljakko kulkee mukanani. Se tunne oli niin voimakas ja herkkä. Tiesin silloin, että en ole hullu. En sanonut hälle mitään etukäteen ja silti hän kirjoitti minulle ylös samat asiat, kuin mitä itse jo tiesin. Olenkin aina tuntenut ihmeellistä kiintymystä jääkarhuihin ja kylmiin olosuhteisiin. Juteltuani henkioppaitteni kanssa asioihin on tullut niin paljon järkeä.
Muistan kun kerran juttelin ystäväni kanssa ja puhuimme siitä, mikä on omasta mielestä kaikkein kaunein maisema, mitä voi kuvitella. Inhoan itse kylmää todella paljon, mutta kun laitan silmät kiinni ja mietin sitä kauneinta maisemaa, sanoin ystävälleni, että se on sellainen merimaisema, jossa on jäävuoria ja kirkas veden pinta, johon piirtyy jäävuoren peilikuva. On kirkasta, mutta taivas on tummanpuhuva, jossa on miljoonittain kauniita tähtiä ja jopa revontulen värit. Ja voi ihan kuvitella kuinka siellä on hiljaista ja todella kylmä, mutta niin maagisen kaunista, että se lumoaa katsojan. Olen ihan varma, että olen joskus katsellut sellaista maisemaa ja se on juurtunut syvälle sydämeen, ettei se näky ja tunne koskaan lähde pois.
Juttua riittäisi todella paljon, mutta yritän pitää asiat lyhyenä ja ytimekkäänä :D Luulen, että olen asunut kauan kylmillä seuduilla ja tämä elämä on se elämä, jolloin lähden kohti lämpimämpiä maisemia. Kroppani on alkanut sotimaan kylmää vastaan. En ole varmaan uskonut muutosta hyvällä, niin nyt on otettu rankemmat keinot esiin. Tässä kohtaan minun afrikkalainen henkioppaani astuu kuvioihin mukaan. Muistan, kun tapasin tämän ihanan vanhemman miehen ensimmäisen kerran. Asuin vielä vanhempieni luona ja olin menossa nukkumaan. Muistan huomanneeni oudon ja hyvin vahvan tuoksun. Mietin ensiksi, että kukahan tuttu olisi kyseessä, mutta en hoksannut ketään. En tiedä olinko nukahtanut vai edelleen hereillä, mutta aamulla kun heräsin, muistin käyneeni pitkän juttutuokion läpi vanhan afrikkalaisen miehen kanssa, joka istui sänkyni reunalle ja sanoi, että "rakas lapsi, minusta tuntuu, että meidän on aika jutella" ja siitä se sitten lähti. Hän on vanhempi mies, varmaan 60-70 ikävuoden tienoilla, harmaat lyhyet kiehkura hiukset. Hän tykkää käyttää lippalakkia. Hänellä on t-paita, jossa on vihreää ja punaiset shortsit ja sandaalit. Ja ihan mieletön huumorintaju. Olen kokenut ihan todella loistavia huumoripläjäyksiä käytännön piloin hänen kanssaan, että en ikinä vaihtaisi hetkeäkään pois. Aamulla herättyäni pohtiin juttutuokion kulkua ja mietin, että mitä ihmettä tapahtui. Kunnes ajan kanssa olen tajunnut, että hän on henkiopas, joka rohkaisee ja valmentaa minua tulevaa varten.
Henkioppaani kautta olen ymmärtänyt miksi rakastan Morgan Freemania niin paljon. Hänessä on niin paljon samaa kuin henkioppaassani, mutta en ole tiennyt sitä, ennenkuin tapasin oppaani. Se on jännä, miten jostakin henkilöstä tykkää ihan mielettömästi ja hän tuntuu läheiseltä, vaikka siinä ei olisi juuri järkeä. Sitten siihen löytyy selitys ja rakastut ihmiseen vieläkin enemmän. Näin minulla on käynyt Morgan Freemanin kanssa.
Muistan eräänkin kerran, olin poikaystäväni luona Kuopiossa. Odotin aikaa sappikivien poistoon ja minulla oli erilainen ruokavalio silloin, jotta kiputilat pysyivät poissa. Poikaystäväni kokkasi ruokaa ja minulla oli omat ruoat, koska hänen kokkaamiset eivät sopineet minulle silloin, mutta se tuoksu oli mitä mainioin. Istuin sängyllä hänen yksiössään ja tuoksuttelin mausteiden aromeja huoneessa, kunnes yht'äkkiä afrikkalainen henkioppaani istui vieressäni ja sanoi, että "kahden viikon päästä pääset leikkaukseen". Sitten hän katsoi minua hymyillen ja katosi. Olin odottanut leikkausaikaa jo reilut pari kuukautta ja muistan kuinka sanoin poikakaverilleni, että minulla on tunne, että parin viikon päästä minut leikataan. Hän kysyi, että miksi niin luulen ja sanoin, että minulle tavallaan kerrottiin juuri, että parin viikon päästä. Muistan kuinka hän naurahti minulle. Kun saavuin Kuopiosta kotiin, kolmen päivän päästä sain kirjeen, että leikkaus aikani on seuraavalla viikolla.

Tapahtumia ja hauskoja asioita on vaikka millä mitalla ja kerron niistä aina sopivin ajankohdin lisää :) Henkioppaiden kanssa olen aktiivisesti tekemisissä ja toivon, että tekin pidätte aistit avoinna, tuntemukset ja toiveet merkkeinä, että teitä halutaan opastaan Valosta käsin. Me emme ole yksin ja elämästä tulee niin rikasta, kun vain päästämme omat Valo-oppaamme osaksi arkeamme <3

Nyt kello on jo paljon. Pakko lähteä katsomaan, mitä unimaailma tahtoo minulle tarjota. Rakkautta ja rohkeutta teille ja muistakaa, että elämä on rikkaus. Nauttikaa siitä <3
Seuraavaan kertaan.
Enkelien haleja,
kiss kiss
Hanna Ari