Kohti unelmia ja sen yli!

Kuvat Koitelinkoskelta

Mie en kestä sitä kuinka minun fiilikset ja tunteet ja olotila vaihtelee 0-100 ihan päivissä! Siis niin suuresti, etten itsekään pysy enään itseni mukana. Enkä osaa yhtään varautua näihin muutoksiin. Yhtenä päivänä leijun pilvissä ja mietin, että kaikki on hyvin, mutta seuraavana päivänä oon sukellusveneessä matkalla pohjaan ja pohdin kuinka kurssin saisi käännettyä. Voin vain kuvitella, kuinka enkeleillä on nyt töitä minun tunteiden ja niistä koituvien tekojen kontrolloinnissa. Joskus olisi niin mahtavaa nautiskella pitempään onnen aalloissa ja kokea hetkellistä helppoutta elämässä, mutta onhan se liikaa pyydetty tässä oppikoulussa. 

Viime viikolla minun silmäni avautuivat ihan uudessa valossa koskien koko minun elämääni. Luulen, että kaikki lähti liikkeelle siitä, kun eräänä iltana miesystäväni kanssa istuimme iltateellä ja juttelimme elämästämme ja hänen uskonnostaan ja näin ollen Allahista. Siinä juttu tuokion tiimellyksessä näin sivusilmälläni enkelipallon liikahtavan ikkunani vieressä. Mietin ja etsin syytä valopallolle ulkoa, mutta siellä oli todella pimeää. Hetkeä myöhemmin näin pallon miesystäväni takana ja tajusin, että minun tulisi kuunnella hänen asiansa tosissani. Niin siitä kehittyi hyvin mielenkiintoinen aihe, josta juttelimme tuntitolkulla pitkälle yöhön. En ainoastaan oppinut uusia kiehtovia asioita muslimeista, opin hänen puheiden kautta pohtimaan myös omaa elämääni. En täysin siinä kohtaan tajunnut mitä se oli, mutta minulle jäi tunne, että jotain tapahtui, vaikka mitään ei tapahtunut. 

Sitten yksi ilta vietin lystiä ystävättäreni kanssa. Hänen kanssaan jutellessaan ei aina edes tarvitse sanoja, vaan hiljaisuus jo tuo ajatuksia ja ymmärrystä pintaan. Hän nosti minulle enkelikortit ja siinä ne kaikki taas oli, kolme korttia täyttä faktaa minun elämäntilanteestani. Esiin nousivat asiat, joita olen pähkäillyt ja pelkuruudesta lakaissut maton alle... mutta jos asioita vain välttelee, ne tulevat aina esille jossain kohin. Ja siinä ne taas oli! Jotenkin minun on käännettävä elämäni kurssia ja mietittävä rohkeasti uusia asioita elämääni ja tärkeimpänä niistä; "SUUNTAA KOHTI UNELMIA". Unelmat eivät ole vitsi. Ne ovat päämäärä ja tavoite, joita olet asettanut tähän elämään ja unelmat ovat muistuttamassa meitä näistä tavoitteista, jotta ne eivät pääsisi maailman myllerryksessä ja elämän polulla unohtumaan. Varsinkin unelmat joita sinulla oli lapsena ja nuoruusiällä, niistä tulisi pitää kiinni, koska silloin ne on tuoreimmillaan mielessä. Toki uusia unelmia ja tavoitteita ilmenee elämän kuluessa, mutta en silloinkaan usko, että ne ovat uusia... et vaan muistanut niitä aikaisemmin. Mutta unelmia kohti pitäisi kurkottaa ja sitä minulle nyt taas painotettiin. Elä hetkessä, mutta kuuntele sydämesi ääntä ja matkaa kohti unelmiasi. Se ilta oli muutenkin merkittävä ja ihmeellinen. Oli täysikuu ja pimeässä metsässä kuulimme ääniä, joiden alkuperää emme vieläkään ymmärrä. Täydenkuun aikaan ihmiset ovat herkkinä ja silloin olisi hyvä miettiä, miksi tietyt tunteet tai asiat nousevat pintaan. Niissä on aina jokin viesti.

Viikonloppuna äitini tuli käymään kylässä. Kävimme koirani kanssa koiranäyttelyssä ja yhdessä syömässä ja kylässä veljeni luona. Meillä oli todella mukavaa yhdessä. Yhdessä vaiheessa purkasin tunteitani äidilleni ja pohdimme elämän asioita. Siinä jutellessa tajusin, etten ole onnellinen. Se iski minuun niin kovasti, että jopa säikähdin, kun pystyin asian myöntämään. Elämässä on liikaa tapahtunut asioita ja olen yrittänyt esittää vahvaa ja pitänyt hymyn kasvoilla, koska enhän voi asioille mitään. Mutta kun äitini kanssa juttelin, tajusin, että onni ei asu kotonani. Kyllä, yritän olla hyvä ihminen ja tunnollinen nainen ja todeta, että olen suomalainen, minulla on ihana uusi koti, parhaat ystävät ja turvallista olla, mutta joskus se ei yksinkertaisesti riitä. Minun sydämessäni ja sielullani on tyhjiö, jota en ole pystynyt täyttämään. 

Tajusin löytäväni itseni tilanteesta, jossa olen tyytynyt turvalliseen hyvään elämään Oulussa. Minulla on työ, josta en pidä, mutta se takaa talouteni nyt. Minulla on iso asunto, jossa elän yksin. Perhe on lähellä, mutta ei minulla ole elämää. Ei sellaista kuin mistä olen haaveillut. Oulu antaa minulle turvapaikan, mutta se ei tarjoa minulle elämää. Vaikka mie rakastan tätä kaupunkia ja olen viihtynyt, mutta oon aina syvällä sisimmässäni tiennyt, etten mie tänne jää. Joten mitä oikein odotan? Eilen mietin koko illan asioita ja elämää, jota minulla Oulussa on ja lopputulema on, että minun rakas ystävättäreni asuu naapurissa, hän ja hänen perheensä ovat minun elämäni yksi valoista. Mie rakastan heitä niin paljon <3 Myöskin minulla on täällä minun Enkelisisaret, he ovat minun rakkaita ystäviä, joita minun tulisi mieletön ikävä, mutta onneksi nykyaikana yhteyden pitäminen on helppoa. Ja aina pääsee kylään <3 Mutta siinäpä se. Veljenikin on muuttamassa pois täältä, joten hänkään ei ole täällä enään pitkään. Ehkä nyt on aika olla rohkea ja ottaa ensimmäisiä askeleita unelmiani kohti. Ei turvallista elämää, vaan elämää joka täyttää minut rakkaudella ja lämmöllä joka päivä ja löydän mieleisen työn, jonne on mukava joka päivä askeltaa. Sain veljeltäni ja hänen avopuolisolta taulun, johon olivat taakse kirjoittaneet, että; "Koti on siellä, missä sydän on!" En voinut ripustaa sitä vielä seinälle ja nyt olen tajunnut miksi en. Minun sydämeni ei ole täällä...

Minun piti kirjoittaa ihan muusta aiheesta, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi, koska olen joutunut käsittelemään ja miettimään, mikä minua vaivaa ja pala palalta olen sen tajunnut. Operaatio on ollut kerrassaan raskas, mutta helpottava. Minulla on taas maailma ihan auki, kun olen uskaltanut myöntää sen ja luottanut tuntemuksiin. Todella mielenkiintoista nähdä miten syksy kuljettaa ja mihin se minua vie. Mutta rakkaudella, silmät auki ja henkioppaitteni johdatuksella lähden kohti uutta. 

Viikonloppuna täällä Oulussa olisi viimein Ilon Valkeat-hyvinvointimessut, joihin minun piti osallistua. Surullisin mielin joudun suunnitelmani perumaan, koska minulle tuli työvuorot, joita en voi vaihtaa. Harmittaa niin kovasti, mutta luotan siihen, että enkelit löytävät minulle vielä aikaa hengata ja jutella samanhenkisien ihmisien kanssa ja auttavat löytämään uusia tuttavuuksia.

Mutta ehdottomasti kaikki jotka sinne pääsette, niin menkää! Se on varmasti mahtava tapahtuma ja tarjoaa kaikkea kivaa kuultavaa ja nähtävää <3

Kuka minä olen? Siinäpä vasta kysymys, mutta kaikella rakkaudella aion lähteä ottamaan siitä selvää. Pala palalta mietin nyt tämän kuun erilaisia mahdollisuuksia, että mitä tekisin seuraavaksi. 

Minulla on tunne, että tahtoisin kertoa teille jotain, mutta en oikein osaa pukea sitä sanoiksi. Mutta pointtina on, että olkaa rohkeita ja kysykää itseltänne oletteko te onnellisia?!? Tai oletteko nyt tekemässä unelmienne eteen jotain, joka vie lähemmäksi unelmianne? Jos vastaus oli molempiin EI, tehkää asialle jotain!!! Elämä on kaunista ja täynnä mahdollisuuksia <3 Tartutaan niihin!!! Eletään täysillä, eikä lasikuvussa!!! Vaikka se olisi vaikeaa, niin pienikin askel on askel, ja kun niitä vähitellen ottaa useampia... matka kohti unelmia on jo hyvässä vauhdissa.

Elämä ottaa meitä kädestä,

kun me otamme elämää kädestä.

Mitä lujemmin me otamme,

sitä lujemmin se ottaa.

Mitä kauemmas me kuljemme,

sitä kauemmas se vie,

ja pyytää meitä viemään vielä kauemmas.

Mitä lähemmäs toisiamme kuljemme,

sitä lujemmin pitelemme elämää kädestä.

Mitä kauemmaksi kuljemme,

sitä lähemmäksi tulemme

elämää joka pitää meitä kädestä.

-Tommy Tabermann-

Enkeleiden pusuja ja elämän iloa <3

xoxo

Hanna Ari